Fasepookin mammat

Facebookin mamma- ryhmä. Niin siinä lukee, kun avaan facebookin ja katson mitä ihmisille tänään kuuluu. Jään hetkeksi miettimään mitä tuon "otsikon" alle sisältyy. Jo ensimmäinen ajatus on, etten tarvitse tällaista. Jokin kummallinen "voi ei" ajatus hiipii mieleen. Me ollaan niin outo perhe muutenkin. Kolme lasta ja yksi niistä taivaassa. Eihän me kuuluta mihinkään tavalliseen porukkaan. Eikä minua voisi kukaan ymmärtää. Silti menen porukkaan mukaan.. kai uteliaisuus voitti.

Ryhmässä on mukana niin monenlaista. Yhtenä päivänä minulle tuntematon äiti etsi toisia äitejä joille voisi harjoitustyönä tehdä vyöhyketerapiaa. Innostuin heti! Hänen "harjoitus" tehtiin meillä kotona. Käytiin läpi alueita mitä jalanpohjasta löytyy ja sieltähän kuulkaa löytyy! On omat alueet keuhkoille, suolistolle tai aivoille. Olo tuollaisen jälkeen oli unelias ja jotenkin toisaalta voimaantunut. Vaikea sitä on pukea sanoiksi kun rentoutus on niin unettavaa. Taisin tosin puhua kokoajan etten nukahtaisi!

Eilen menin (itsenikin yllätykseksi) mamma kahveille. Ensimmäiseksi kun ajattelin etten kehtaa. En siis kehtaa mennä omana itsenä vieraaseen paikkaan kahville. Toisen perheen kotiin. Vaikka työkseni käyn kotisairaanhoitajana ihmisten kotona, olipa ihmiset vieraita tai ei.

Eilen astuttuani tähän vieraan kodin eteiseen ymmärsin, että tein oikein kun rohkaisin itseni ja lähdin kahvittelemaan. Itselleni tuli olo, että olen hyvin tervetullut ja seura on mukavaa. Ja lopuksi sanottakoon, että voisin itsekin tällaista järjestää. Tämä on nykyaikaa ja tulevaisuutta. Ei pidä pelätä jotain mistä ei tiedä mitään!