Enkeli tyttö

Voiko sanoa, että olen kolmen lapsen äiti? Voiko sanoa, että minulla on yksi poika ja kaksi tyttöä. Vaikken tiedä mitään siitä, mitä on olla kolmen lapsen äiti. Sain ensimmäisen lapsen yli kuusi vuotta sitten, mutta pihalla leikkivä lapseni on viisi vuotias. Vaunuissa nukkuva lapsi on 8kk. En tiedä millainen on kuusivuotias, eskarilainen tyttö. Siitä minulla ei ole pienintäkään tietoa. Minun ei tarvitse ensi syksynä viedä esikoista kouluun. Hän ei sinne pääse.

Olin vuonna 2008 nuori tyttönen. 25vuotias odottava äiti. Odotus oli elämäni onnellisinta aikaa. Kaikki ne mielettömät odutuksen tunteet ja hankinnat vauvaa varten. Vaatteita ja tarvikkeita. Kaikki uutena ostettu. Kaukalot, vaunut ja pinnasänky... tuhansia kulutettua rahaa. Autokin lähti vaihtoon, sedan vaihtui farkkumalliin. Asuntomme oli rivitalo kaksio, joten jo sekin joutui myyntiin. Ostimme toisen asunnon, paritalo kolmion. Meillä oli kaikki täydellistä ja uudelle tuoksuva koti. Ihana elämä edessä.

Raskausviikolla 40 tuli valtaisa pettymys siitä, ettei kaikki mennytkään putkeen. Ei vaikka kaikki oli valmiina. Vaatteet kaapissa ja pinnasänky pedattuna. Neuvolassa täti sanoi, ettei vauvalla ole kiire kotiin. Hän nyt vain odottelee. Laskettuaika oli ja meni. Jouduin käynnistykseen.

Monta mustaa aukkoa. Monta kyyneltä köyhempänä. Lapsi ei selvinnyt. Sairaalassa vauva kuoli ja synnytin kuolleen vauvan. Vaikka meillä oli kaikki valmiina. Vaikka uusi koti odotti vauvaa. Vaikka farmarin takapenkillä odotti uusi, kaunis turvakaukalo. Eteisessä komeat vaunut...

Tyhjä syli.

Millään tavaralla ei ole merkitystä. Perhe on tärkein. Omat lapset. Koti, missä on hyvä olla!

Ehkä olen sittenkin kolmen lapsen äiti, vaikka asian ääneen sanominen satuttaa. Se satuttaa, koska arjen kiireessä unohtuu miten asiat oikeasti ovat. Ja palaavat taas mieleen. Tänään ne taas palasi.

Keinu odottaa kesää